Poliisi tutkii laajaa murtosarjaa, jossa epäilty on murtautunut useisiin vapaa-ajan asuntoihin sekä myös asuttuihin asuntoihin eri puolilla Pohjanmaan poliisilaitoksen aluetta, tarkemmin Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.
Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että rikokset ovat tapahtuneet mm. Kristiinankaupungissa ja Suupohjassa. Osa asuntomurroista on tehty myös Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella.
– Poliisin tietoon on tullut tällä hetkellä noin 30 eri murtoa, mutta tapauksia voi olla enemmän. Teot ovat kohdistuneet erityisesti vapaa-ajan asuntoihin, jotka ovat olleet tyhjillään. Poliisi epäilee, että rikokset on tehty touko–kesäkuun 2025 aikana, poliisi kommentoi.
Poliisi on ottanut rikoksesta epäillyn kiinni ja Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut hänet. Poliisi jatkaa rikossarjan esitutkintaa.
Poliisi kehottaa erityisesti mökkiläisiä tarkistamaan vapaa-ajan asuntonsa mahdollisimman pian, mikäli eivät ole vielä vierailleet niillä tämän kesän aikana. Mikäli asunnossa havaitaan murto tai omaisuutta on anastettu, tulee rikosilmoitus tehdä sähköisesti osoitteessa www.poliisi.fi tai asioimalla poliisiasemalla.