Itä-Suomen poliisin partiot nappasivat lauantain vastaisena yönä 20. syyskuuta alle kahden tunnin sisällä kaksi epäiltyä rattijuoppoa. Rikosylikonstaapeli Jani Kemppainen Itä-Suomen poliisista kertoo, että kummankin kuljettajan epäillään kuljettaneen henkilöautoa vahvassa humalassa.
Kuljettajista ensimmäinen jäi kiinni puoli kahden aikoihin Kuutostiellä Joensuussa Reijolan kohdilla, kun poliisin partio tavoitti henkilöautolla ajoon lähteneen epäillyn rattijuopon.
Autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,63 mg/l, joka vastaa 1,43 promillea.
Miehen epäillään syyllistyneen asiassa törkeään rattijuopumukseen, hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Toinen epäilty rattijuoppo jäi kiinni Tehtaantiellä Liperin Ylämyllyllä kello kolmen aikoihin, kun poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten.
Autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 2,18 promillea. Lisäksi partiolle selvisi, ettei miehellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Miehen epäillään syyllistyneen asiassa törkeään rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.