Itä-Suomen poliisilaitoksen partiot kohtasivat torstai-illan 12. maaliskuuta ja perjantaiaamun 13. maaliskuuta välisenä aikana kaksi epäiltyä rattijuoppoa, joista toinen ei pysynyt ojien välissä.
Poliisi sai ilmoituksen Heinävedellä Vallantieltä suistuneesta henkilöautosta iltaseitsemän jälkeen. Tapahtumapaikalla poliisille selvisi, että henkilöauton kuljettaja oli väistänyt leveää kuljetusta ja ajautunut ojaan.
– Paikalta tavattu kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Kuljettajalla ei ollut henkilöauton kuljettamiseen oikeuttavaa ajo-oikeutta, poliisi kommentoi.
Asiaa tutkitaan tällä hetkellä Itä-Suomen poliisissa rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena, liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Perjantaina aamuyhdeksän aikoihin poliisin partio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten normaalin liikennevalvonnan yhteydessä Nurmeksessa Ikolantiellä.
Auton kuljettaja puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,29 mg/l, mikä ylittää rattijuopumuksen rajan. Kyseinen tulos on promilleissa 0,66 promillea.
Poliisi antoi kuljettajalle sakon rattijuopumuksesta ja määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.
