Uutiset pelastuslaitoksen tehtävistä
ja poliisin operaatioista

Poliisi epäilee järjestäytyneen rikollisorganisaation levittäneen suuria määriä amfetamiinia ja kokaiinia pääkaupunkiseudulla

Rikoskokonaisuudessa on yhteensä seitsemän epäiltynä törkeistä huumausainerikoksista ja rahanpesurikoksista.





Länsi-Uudenmaan poliisi on tutkinut tapausta, jossa organisaation epäillään harjoittaneen laajaa huumausaineiden levitystoimintaa pääkaupunkiseudun alueella kesästä 2024 lähtien.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että tämä kokonaisuus osa aiempaa kokonaisuutta, josta poliisi on tullut julki ensimmäisen kerran maaliskuussa.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Kuure Länsi-Uudenmaan poliisista kertoo, että nyt valmistuva kokonaisuus sijoittuu pääasiassa ajallisesti ennen ja jälkeen aiempaan kokonaisuuteen nähden. Epäillyistä kolme oli epäiltynä jo ensimmäisessä kokonaisuudessa.

– Tutkinnan perusteella on syytä epäillä, että henkilöt ovat pitäneet hallussaan ja levittäneet noin 40 kilogrammaa amfetamiinia sekä yli seitsemän kilogrammaa kokaiinia, tutkinnanjohtaja jatkaa.

1000067966
Pöydällä on kuusi kokaiiniharkkoa, joissa on jalkapallon kuvia. POLIISI

Koko maahantuontierä takavarikoitiin.

Tutkinnassa selvitettyjen ja levitettyjen huumausaineiden lisäksi poliisi onnistui takavarikoimaan koko maahantuontierän huhtikuussa 2025. Saman henkilö epäillään tuoneen maahan myös kesäkuun 2024 erän, jossa epäillään olleen ainakin 20 kiloa amfetamiinia.

Lue myös:  Teräspalkkikuormaa kuljettanut rekka ajautui ulos tieltä Siuntion Sunnanvikissä

– Takavarikoitu maahantuontierä sisälsi yli 42,5 kiloa amfetamiinia, lähes kuusi kiloa kokaiinia ja lähes kuusi kiloa ketamiinia, tutkinnanjohtaja kertoo.

Ammattimaista, kansainvälistä ja järjestäytynyttä toimintaa.

Poliisin arvion mukaan paljastettu kokonaisuus vastaa tyypillistä nykypäivän järjestäytynyttä rikollisuutta, jossa organisaatiot ovat ammattimaisia, kansainvälisiä ja järjestäytyneitä. Poliisi epäileekin, että jokaisella organisaation jäsenellä on ollut ryhmässä oma, keskeinen roolinsa järjestelijästä jakelijaan asti. 

Lue myös:  Ulkoilija löydettiin lievästi kylmettyneenä merialueelta Espoossa

Organisaation epäillään toimineen suunnitelmallisesti sekä hajauttaneen toimintansa siten, että huumausaineiden säilyttämiseen ja levittämiseen osallistui samanaikaisesti useampi henkilö. Esitutkinnan perusteella asiakkaat eivät olleet suoraan yhteydessä huumausaineita luovuttaneeseen henkilöön.

– Epäilemme, että toimijoita ohjattiin viestinnällä pääosin Signal-sovelluksessa. Tekemistä ohjeistettiin tarkasti, toimintaa varten vuokrattiin lyhytaikaisia majoituksia ja rikoshyöty kuljetettiin päätekijöille. Käsityksemme perusteella organisaatio pyrki toimimaan näin minimoidakseen kiinni jäämisen riskin, tutkinnanjohtaja sanoo.

1000067969
Huumeita pusseissa. POLIISI

Poliisi on tehnyt esitutkinnassa yhteistyötä muun muassa Helsingin poliisilaitoksen kanssa. Kolme henkilöä on vangittuna epäiltynä törkeistä huumausainerikoksista.

Lue myös:  Auto jäistä läpi Hangossa - Autossa oli neljä henkilöä

Esitutkintakokonaisuus siirtyy syyteharkintaan lähipäivinä.

Tuoreimmat uutiset

Liikenneonnettomuudet

Rakennuspalot

Poliisioperaatiot

Raideliikenneonnettomuudet



Kadonneet ja löytyneet



Pelastustehtävät



Ajoneuvopalot



Muut tulipalot



Vahingontorjuntatehtävät



Vaarallisen aineen onnettomuudet