Hämeen poliisilla oli keskiviikkona 16. heinäkuuta aamuyhdeksän jälkeen aggressiivisesti käyttäytyneeseen koiraan liittyvä tehtävä Lahdessa Metsämaan kaupunginosassa. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisi joutui lopettamaan koiran.
Poliisi sai Hätäkeskukselta aamuyhdeksän aikoihin tehtävän vapaana olevasta isokokoisesta koirasta, joka oli lähtenyt jahtaamaan ohikulkijaa.
– Ohikulkija pääsi koiraa pakoon. Poliisi joutui kuitenkin lopettamaan vaaraa aiheuttaneen koiran, sillä sitä ei saatu tapahtumapaikalla hallintaan, poliisi kommentoi.
Poliisi sanoo käyttäneensä ennen lopettamispäätöstä lievempiä keinoja koiran hallintaan saamiseksi, sekä yritti tavoittaa koiran haltijaa siinä onnistumatta.
– Kuluvan kesän aikana poliisilla on ollut useampi tehtävä samaan koiraan liittyen. Myös aiemmilla kerroilla koira kulki vapaana ja hyökkäili sivullisten kimppuun. Poliisi onnistui kuitenkin houkuttelemaan koiran sisälle asuntoon. Tällä kertaa siinä ei onnistuttu, poliisi sanoo.
Toistuvasti vapaana olleen koiran aiheuttama vaara on ollut konkreettinen ja jatkuva. Koska lievemmät keinot osoittautuivat tehottomiksi, poliisi päätyi lopettamaan koiran poliisilain 2 luvun 16 §:n perusteella.
Järjestyslain koirakuria koskevan pykälä 14:n mukaan koiran haltijan on pidettävä koira taajama-alueilla kytkettynä sekä huolehdittava, ettei koira pääse kytkemättömänä yleisille paikoille. Kiinnipitovelvollisuus ei koske suljettua pihaa, koirien harjoittelupaikkaa tai koirille osoitettua aidattua jaloittelualuetta, mutta koiran tulee olla näissäkin paikoissa omistajan valvonnassa sekä hallinnassa. Koiranomistajan vastuulla on pitää huolta, ettei koira pääse karkaamaan suljetulta alueelta.
Koiranomistajan epäillään syyllistyneen asiassa järjestysrikkomukseen. Poliisi sanoo, ettei se tiedota asiasta toistaiseksi enempää.