Pelastuslaitos hälytettiin kolaritehtävälle Littoistentien ja Karvataskunkadun risteykseen Turun Varissuolle keskiviikkona 3. kesäkuuta kello kahdeksan jälkeen illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen onnettomuudesta kello 20.11. Varsinais-Suomen pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle pienen tieliikenneonnettomuuden vasteella.
Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin tuolloin, että kyseessä oli raskaan ajoneuvon ja suojattoman tienkäyttäjän välinen liikenneonnettomuus, jossa bussi oli törmännyt alle kouluikäiseen lapseen. Lapsi menehtyi onnettomuuden seurauksena.
– Poliisin tietojen mukaan onnettomuus tapahtui suojatiellä. Lapsi menehtyi onnettomuuspaikalle. Kuolemansyyntutkinnan lisäksi poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä kuolemantuottamuksena. Epäiltynä on bussia kuljettanut henkilö, poliisi kommentoi tuolloin.
Torstaina 11. kesäkuuta Lounais-Suomen poliisilaitos tarkentaa, että lapsi oli 7-vuotias, ei alle kouluikäinen. Poliisi myös kertoo, että se on edennyt onnettomuuden tutkinnassa.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Riikka Laaksonen Lounais-Suomen poliisista kertoo, että poliisin tietojen mukaan linja-auton kuljettaja ajoi kärkikolmion takaa ja törmäsi suojatiellä pyöräilleeseen lapseen. Lapsi menehtyi törmäyksen jälkeen välittömästi.
– Poliisi on kuullut linja-auton kuljettajaa ja useita tilanteen silminnäkijöitä. Olemme myös taltioineet asiaan liittyvää kuvamateriaalia ja tehneet teknistä tutkintaa, Laaksonen jatkaa.
Kuljettajaa epäillään tällä hetkellä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Poliisi sanoo jatkavansa jatkaa asian esitutkintaa, ja tapaus siirtyy sen jälkeen syyteharkintaan. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.
