Poliisi pyytää Kiteellä tapahtuneeseen peräänajokolariin liittyen havaintoja

Henkilöauton perään törmännyt autoilija poistui paikalta. Peräänajetun auton vaurioiden perusteella törmänneestä autosta on vaurioitunut ainakin oikea etukulma.





Yleinen hätänumero kuvattuna poliisiauton kyljessä
Kuvituskuva. POLIISI

Tilannemedia uutisoi tiistaina 30. syyskuuta liikenneonnettomuudesta, joka tapahtui Kuutostiellä Kiteellä, noin 2,7 kilometriä Kiteeltä Tohmajärven Huikkolan suuntaan tiistai-iltana hieman ennen puoli kahdeksaa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 19.24.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen vanhempi pelastaja Samuli Mutanen kertoi tuolloin tuoreeltaan, että kyseessä oli kahden henkilöauton välinen peräänajokolari.

Pelastajan mukaan toisen auton kuljettaja, joka oli autossa yksin, vietiin ambulanssilla Joensuuhun sairaalaan.

Lue myös:  Juna törmäsi ihmiseen Kuopiossa

Tilanteesta aiheutui liikennehaittaa pelastus- ja raivaustöiden ajaksi. Onnettomuuspaikalla oli toinen kaista suljettuna liikenteeltä.

– Pelastuslaitos ohjasi liikennettä ja raivasi romut tieltä, pelastaja kommentoi.

Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että kuljettaja, joka törmäsi auton perään, poistui paikalta.

– Peräänajetun auton vaurioiden perusteella törmänneestä autosta on vaurioitunut ainakin oikea etukulma, poliisi kommentoi.

Poliisi tutkii asiaa mm. rikosnimikkeillä liikenneturvallisuuden vaarantaminen sekä liikennepako tieliikenteessä.

Lue myös:  Ihminen löydettiin menehtyneenä vedestä Vehmersalmella

Poliisi pyytää onnettomuuteen liittyen havaintoja. Mahdolliset havainnot tapahtumiin liittyen voi ilmoittaa arkisin Joensuun poliisipäivystykseen numeroon 0295 415 320 tai 0295 415 455 sekä sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle pienen tieliikenneonnettomuuden vasteella, kohteessa oli pelastus- ja ensihoitohenkilöstön lisäksi myös poliisi.

Kaupalliset yhteistyöt



Tuoreimmat uutiset