Iitissä tapahtui sunnuntai-iltana 24. elokuuta epäilty henkirikos. Hämeen poliisilaitokselta kerrottiin tiistaina 26. elokuuta, ettei poliisi ole tullut tapahtumasta aiemmin julki turvatakseen esitutkinnan alkutoimet.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kiiskinen Hämeen poliisilaitokselta kertoo poliisin suorittaneen maanantaina 25. elokuuta tapahtumaan liittyen useita etsintöjä Lahdessa sekä Iitissä, ja otti kiinni yhden henkilön, jota epäillään rikoksesta.
– Tapahtuma ei ole aiheuttanut, eikä edelleenkään aiheuta vaaraa alueen ihmisille, Kiiskinen sanoi.
Poliisi alkoi tutkimaan tapahtunutta tappona.
Ilta-Sanomat uutisoi torstaina 28. elokuuta tietoihinsa viitaten, että poliisi epäilee teosta 15-vuotiasta poikaa, ja että henkirikos olisi tapahtunut Heikintiellä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa.
IS:n mukaan henkirikoksen uhrina oli 52-vuotias mies, joka oli lähtöisin Helsingistä ja muuttanut muutama vuosi sitten Kausalaan.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan eräästä alueen kerrostalosta kannettiin sunnuntaina ulos ruumispussi. Silminnäkijöiden mukaan poliisi myös etsi jotain kerrostalon alueelta ja roskiksista.
Hämeen poliisi vahvistaa IS:n tiedot sekä epäillyn, että uhrin iästä tiedotteella. Poliisi myös vahvistaa osoitteen.
– Poliisipartion saapuessa tapahtumapaikalle ilmeni, että asiassa oli syytä epäillä rikosta. Jäljet asunnossa viittasivat asunnossa tapahtuneeseen väkivaltarikokseen. Tapahtumapaikalla ollut ensihoito totesi uhrin, 52-vuotiaan miehen, kuolleen väkivallanteossa saamiinsa vammoihin, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kiiskinen.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi perjantaina 29. elokuuta 15-vuotiaan pojan todennäköisin syin epäiltynä tappoon. Syytteen nostamisen määräpäivä on 8. joulukuuta.
– Poliisi jatkaa henkirikoksen esitutkintaa. Poliisi selvittää edelleen tapahtumien kulkua sekä henkirikokseen johtaneita syitä muun muassa kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla. Tässä vaiheessa teon motiivi on vielä tarkentumatta, joten poliisi ei voi lausua siitä vielä mitään, Kiiskinen jatkaa.