Pitää sinut ajan tasalla


Poliisi valvoo tulevana viikonloppuna tehostetusti nuoria Itä-Suomen liikenteessä

Poliisin mukaan nuorten aiheuttamat, kuolemaan johtaneet onnettomuudet painottuvat selvästi viikonloppuöihin. Porukan mukaan yilanteisiin liittyy usein suuri ylinopeus.

Itä-Suomen poliisi tulee valvomaan tulevana viikonloppuna 13.–15. kesäkuuta ilta- ja yöaikaan tehostetusti nuorten kuljettajien ajonopeuksia ja ajotapaa. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että tilastollisesti 15–24-vuotiaat nuoret ovat yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa, eli tehovalvonta on liikenneturvallisuuden kannalta tärkeää ja perusteltua.

Itä-Suomen poliisilaitoksen komisario Seppo Porokka kertoo, että nuorten aiheuttamat, kuolemaan johtaneet onnettomuudet painottuvat selvästi viikonloppuöihin. Porukan mukaan yilanteisiin liittyy usein suuri ylinopeus.

– Tällaiset onnettomuudet tapahtuvat monesti teillä, joissa nopeusrajoitukset ovat lähtökohtaisestikin taajamanopeuksia suurempia, Porokka sanoo.

Mikä on nuoren matkustajan rooli liikenneturvallisuudessa?

Monen nuoren tie turvalliseksi autonkuljettajaksi alkaa kaverin tai tutun takapenkiltä. Suurin osa ei aloita kokoontumisajoihin tai viikonloppujen tapahtumiin osallistumista ratin takaa, vaan kyytiläisenä. Erityisesti 17-vuotiailla poikkeusluvalla ajokortin saaneilla on usein kyydissään itseään nuorempia matkustajia. 

Poliisi haluaa omalta osaltaan herättää keskustelua matkustajan roolista. 

− Kyytiläisen turvallisuus on kuljettajan vastuulla. Ei ole oikein pelätä pelkääjän paikalta. Ei ole kaveruutta, jos kuski ei välitä, Porokka korostaa.

Nuorella kyytiläisellä on kuitenkin enemmän vaikutusvaltaa, kuin tämä arvaisikaan. Muistamalla seuraavat asiat voi vaikuttaa liikenneturvallisuuteen matkustajana:

  • Jos kyyti ei vaikuta turvalliselta, älä mene. 
  • Puutu vaarallisiin ajotapoihin. Joku toinenkin matkustajista voi olla huolissaan kuskin toiminnasta tai ajonopeuksista, mutta ei uskalla avata suutaan. Sanomalla asiasta voit siis rauhoittaa toistenkin kyydissä olevien mieltä. 
  • Auta kuljettajaa niin ajamiseen liittyvissä kuin liittymättömissä tehtävissä. Oli kyse sitten navigoinnista, puhelimeen vastaamisesta tai musiikin valitsemisesta, kyytiläisenä voit auttaa kuskia hoitamaan tilanteet turvallisemmin. 
  • Pidä turvavyö kiinnitettynä ja irtotavarat kurissa.