Poliisilla oli mittava takaa-ajotilanne Päijät-Häme–Keski-Uusimaa -akselilla viime viikon keskiviikkona iltapäivän ruuhkaliikenteessä. Autoilija pakeni poliisia aiheuttaen useita vaaratilanteita ja vaurioita kolmeen muuhun autoon.
Poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton tarkastusta varten Lahdenkadulla Lahdessa iltapäiväneljän aikaan. Partion kytkettyä poliisiauton hälytys- ja pysäytysvalot päälle, jatkoi henkilöauton kuljettaja kuitenkin matkaansa päin punaisia liikennevaloja kääntyen Hirsimetsäntielle.
Hirsimetsäntiellä auto joutui pysähtymään toisen auton taakse, jolloin poliisipartio pääsi ajamaan pysäytettävän auton rinnalle. Edelle pysähtyneen auton jatkaessa matkaa, myös pysäytettävä auto pääsi liikkeelle ja ajoi vastaantulevien kaistalle osuen poliisiauton etukulmaan. Tämän jälkeen henkilöauton kuljettaja lähti pakenemaan poliisia kovaa ylinopeutta ajaen.
Henkilöauto pakeni poliisia pitkin Kiveriön, Myllypohjan ja Ahtialan kaupunginosia. Paetessaan henkilöauton kuljettaja käytti kevyenliikenteen väyliä ja vastaantulevan liikenteen kaistoja, oikaisi risteyksiä liikenteenjakajien väärältä puolelta sekä ajoi pitkin kerrostalojen pihoja ja parkkipaikkoja. Myllypohjassa ajoneuvon kylki osui ohitustilanteessa toiseen ajoneuvoon.
– Tapahtuma-aikana oli paljon muuta liikennettä ja poliisia paennut aiheutti useita erilaisia vaaratilanteita. Useilta liikennevahingoilta vältyttiin, koska muu liikenne väisti pakenevaa ajoneuvoa, poliisi kommentoi.
Ahtialasta henkilöauton kuljettaja jatkoi pakoaan valtatie 4:llä suurella ylinopeudella kohti Mäntsälää. Valtatiellä kuljettaja teki vaarallisia ohituksia ohittaen muun muassa moottoritiellä kovassa nopeudessa muita ajoneuvoja tien oikeaa laitaa käyttäen sekä pujotellen ajoneuvojen välissä. Suurimmillaan pakenevalla ajoneuvolla oli nopeutta yli 200 kilometriä tunnissa.
Pakeneva henkilöauto nousi valtatieltä pois Kärkölän liittymän kohdalla ja kääntyi Orimattilantien kautta Pohjoiselle pikatielle kohti Mäntsälää. Myös Pohjoisella pikatiellä ajoneuvon kuljettaja ohitti useita muita ajoneuvoja käyttäen suurta nopeutta.
Mäntsälän puolella ajoneuvon kuljettaja pyrki Pohjoiselta pikatieltä vielä moottoritielle, mutta törmäsi kääntyessään toiseen autoon, joka vaurioitui törmäyksessä. Tämän jälkeen poliisi sai pysäytettyä ajoneuvon. Auton kuljettaja nousi ulos autosta ja yritti päästä pakoon vielä jalkaisin, mutta poliisi otti auton kuljettajan kiinni.
– Henkilöauton kuljettajaksi ilmeni noin 35-vuotias lahtelainen mies. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies kuljetti autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena, joten häntä epäillään myös rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.