Poliisi hälytettiin sunnuntain vastaisena yönä 6. heinäkuuta omaisuusrikostehtävälle Kokkolaan.
Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, poliisin saaneen yöllä Hätäkeskuksen kautta ilmoituksen epäillystä murrosta kokkolalaiseen autoliikkeeseen. Poliisin selvityksissä ilmeni, että liikkeestä oli anastettu ajoneuvo.
– Poliisipartiot ryhtyivät etsimään ajoneuvoa Kokkolan alueelta ja sen lähialueilta. Poliisipartio kohtasi ajoneuvon, jonka kuljettaja ajoi huomattavaa ylinopeutta Pedersören Edsevössä. Poliisi mittasi kuljettajan nopeudeksi noin 155 kilometrin tuntinopeuden alueella, jossa suurin sallittu nopeus on 100 kilometriä tunnissa.
Poliisipartio antoi kuljettajalle pysäytysmerkin, mutta kuljettaja ei pysähtynyt, vaan lähti pakenemaan poliisia.
– Tilanteesta käynnistyi pitkä pakenevan seuranta, johon osallistui useita poliisipartioita. Pakenemisen aikana kuljettaja ylitti toistuvasti nopeusrajoituksia eri tieosuuksilla ja vaaransi muiden tienkäyttäjien turvallisuutta. Yksi poliisin ajoneuvoista vaurioitui tilanteen aikana, poliisi jatkaa.
Poliisi onnistui pysäyttämään ajoneuvon lopulta piikkimaton avulla ja poliisi otti kuljettajan kiinni paikan päällä. Kuljettajalle tehty huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen.
Poliisi tutkii tapahtumia tällä hetkellä törkeänä varkautena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena sekä huumausaineen käyttörikoksena.
