Poliisilla oli operaatio Jyväskylän normaalikoululla – Koulun entinen oppilas liikkui alueella teräskuula-aseen kanssa

Poliisi on paikalla selvittämässä tilannetta. Poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni tapahtumapaikalta.





Poliisilla oli poliisioperaatio Jyväskylän normaalikoululla perjantaina 10. huhtikuuta. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen Hätäkeskuksen kautta hälytystehtävän koululle kello 11.55.

– Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan Jyväskylän normaalikoulussa on tavattu uhkaavasti käyttäytyvä henkilö. Tilanne ei aiheuta vaaraa sivullisille, poliisi kommentoi alkuun.

Poliisi sanoi olevansa paikalla selvittämässä tilannetta ja ottaneensa yhden henkilön kiinni tapahtumapaikalta.

Hieman ennen iltapäiväkahta poliisi kertoo tilanteen koululla olevan ohi.

Lue myös:  Kerrostaloyksiössä paloi Tampereella - Pelastuslaitos murtautui asuntoon ja pelasti asunnosta yhden ihmisen

– Hätäkeskukseen tehdyn ilmoituksen mukaan koulun alueella oli tavattu uhkaavasti käyttäytynyt henkilö, jolla oli hallussaan ampuma-ase. Ilmoituksen mukaan paikalla oli kuultu myös laukauksia muistuttavia ääniä. Tehtävälle osallistui useita poliisipartioita, poliisi kommentoi myöhemmin.

Epäilty tekijä oli poistunut paikalta ennen poliisin saapumista. Poliisi otti hänet kiinni nopeasti tapahtuman jälkeen.

Epäilty on täysi-ikäinen mies, joka on entinen koulun oppilas. Myös hänen käyttämänsä kaasukäyttöinen teräskuula-ase on poliisin hallussa. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.

– Tämänhetkisten tietojen mukaan epäilty tekijä on liikkunut koulun ulkopuolella, eikä hän ole käynyt koulussa sisällä tapahtumien aikaan, poliisi jatkaa.

Lue myös:  Nelikymppiset sarjanäpistelijät vangittiin Keski-Suomen käräjäoikeuden päätöksellä

Poliisi kiittää tiedotteessaan koulun henkilökuntaa esimerkillisestä toiminnasta, jonka johdosta poliisi sai nopeasti tiedon tapahtuneesta ja tekijä saatiin kiinni heti tapahtuneen jälkeen. Koulun henkilökunta oli oikeaoppisesti ohjannut oppilaat sisään tapahtuman alkaessa ja lukinnut koulun ovet.

Koulupäivä jatkuu normaalisti ja koulun alueella on turvallista liikkua.

Poliisi sanoo jatkavansa asian selvittämistä. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus rikosnimikkeillä vaaran aiheuttamisesta ja virkamiehen väkivaltainen vastustaminen. Rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä.

Lue myös:  Nelikymppiset sarjanäpistelijät vangittiin Keski-Suomen käräjäoikeuden päätöksellä
*Päivitetty kello 14.12, jolloin lisätty poliisin jatkokommentteja

Tuoreimmat uutiset

Liikenneonnettomuudet

Rakennuspalot

Poliisioperaatiot

Raideliikenneonnettomuudet



Kadonneet ja löytyneet



Pelastustehtävät



Ajoneuvopalot



Muut tulipalot



Vahingontorjuntatehtävät



Vaarallisen aineen onnettomuudet