Everlahdentien tuntumassa Savonlinnassa oli tilanne päällä torstaina iltapäivällä. Kyse oli epäilystä, jonka mukaan ihminen saattaisi olla veden varassa pulassa. Tilanteeseen havahduttiin hieman ennen puoli neljää. Everlahdentien tuntumassa sijaitsee mm. Everlahden uimaranta.
Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Mikko Hynninen kertoo, että kohteessa oli ihminen ollut veden varassa, mutta pelastuslaitoksella ei ollut tehtävää. Kohteen ensimmäisenä tavoittanut poliisin venepartio poimi henkilön kyytiinsä ja kuljetti hänet rantaan.
Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta kello 16.27. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle ihmisen vesipelastustehtävän vasteella, sille sai hälytyksen seitsemän pelastusyksikköä Etelä-Savon pelastuslaitokselta.