Poliisioperaatio Kirstinpuiston asuinalueella Turussa – kaksi miestä puukotti toisiaan

Paikan päällä poliisi tavoitti kaksi noin 20–30-vuotiasta miestä, joilla molemmilla oli teräaseen aiheuttamia vammoja.





Poliisi selvittää Turussa Kirstinpuiston asuinalueella sunnuntai-iltana tapahtunutta epäiltyä väkivallantekoa, jossa kaksi miestä sai vammoja. Poliisi sai sunnuntaina iltakymmenen aikoihin hälytyksen Turun Ruissalontielle, missä oli epäily tapahtuneesta puukotuksesta.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Paaer kertoo, että osallisena oli kaksi noin 20–30-vuotiasta miestä.

Paikan päällä poliisi tavoitti kaksi noin 20–30-vuotiasta miestä, joilla molemmilla oli teräaseen aiheuttamia vammoja. Tilanteeseen ei poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan liity muita osapuolia.

Paikalla oli useita poliisin partioita sekä ensihoito. Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeellä törkeä pahoinpitely.

Asian esitutkinta on alussa, eikä poliisi voi ottaa kantaa tarkemmin tapahtumien kulkuun tai tapahtumapaikalla olleiden henkilöiden osallisuuteen.

Lue myös:  SAMK:n tiloissa Porissa oli vaativa poliisioperaatio

Tuoreimmat uutiset

Liikenneonnettomuudet

Rakennuspalot

Poliisioperaatiot

Raideliikenneonnettomuudet



Kadonneet ja löytyneet



Pelastustehtävät



Ajoneuvopalot



Muut tulipalot



Vahingontorjuntatehtävät



Vaarallisen aineen onnettomuudet