Poliisioperaatio Kontiolahden Pyytivaarassa – mies puukotti neljää henkilöä

Mies oli vahingoittanut useaa ihmistä vierekkäisissä yksityisissä kiinteistöissä, jotka kuuluvat samaan pihapiiriin.

Poliisilla oli vakavaan väkivallantekoon liittynyt poliisioperaatio Kontiolahden Pyytivaarassa torstai-iltana 13. helmikuuta. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen ilmoituksen, jonka mukaan henkilö oli vahingoittanut useaa ihmistä vierekkäisissä yksityisissä kiinteistöissä, jotka kuuluvat samaan pihapiiriin.

– Poliisin saavuttua paikalle, löytyi kohteesta neljä loukkaantunutta henkilöä. Poliisi epäilee, että henkilöitä oli vahingoitettu teräaseella. Poliisi otti epäillyn tekijän välittömästi kiinni tapahtumapaikalta. Uhrit toimitettiin tapahtumapaikalta sairaalahoitoon. Tapahtumapaikalla on ollut useita poliisin partioita, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Tirronen.

Poliisin alustavan tiedon mukaan uhrit ja tekijä ovat tunteneet toisensa. Epäilty tekijä on 2000-luvun alussa syntynyt mies, uhrit ovat 40- ja 70-luvulla syntyneet kaksi miestä ja kaksi naista. Kaikki asuvat Kontiolahdella

Tapahtunutta tutkitaan Itä-Suomen poliisissa neljänä epäiltynä tapon yrityksenä. Nimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa tekemällä taktista ja teknistä tutkintaa.

*Muokattu 14.2.2025 kello 20.04: Korjattu, että tapaus sattui torstai-iltana, ei tiistai-iltana

Ottamalla haltuun Tilannemedian WhatsApp-kanavan sekä Facebook-sivun, pysyt ajan hermolla, mikäli tiedonjanosi koskee poliisin ja pelastuslaitoksen tehtäviä.

JAA ARTIKKELI:

Infoa:

Osta laadukasta ja näyttävää näkyvyyttä: mediamyynti(a)tilannemedia.fi

Oliko uutisessa virhe? Pyydä oikaisua: oikaisut(a)tilannemedia.fi

Lähetä juttuvinkki tai tilannekuva / -video: toimitus(a)tilannemedia.fi

Mainos

Tuoreimmat uutiset

Mainos



Lisää tuoreimpia uutisia

Mainos