Pohjois-Savon kärä­jäoi­keus ratkaisi Sii­lin­jär­vellä avio­puo­li­soi­den välille syn­ty­nyttä väki­val­ta­ti­lan­netta koskevan asian. Riita johti tönäisyyn ja vaat­teista repi­mi­seen 9. elokuuta 2025.

Nainen meni tilanteen jälkeen naapurin luo jär­kyt­ty­neenä ja säi­käh­tä­neenä. Hänen yöpai­tansa oli revennyt, ja rinnassa näkyi jälkiä.

Kärä­jäoi­keus antoi asiassa tuomion syyskuun lop­pu­puo­lella. Vas­taa­jina olivat nykyisin 74-vuotias mies ja 72-vuotias nainen.

Miehen mukaan riita alkoi pese­mät­tö­mästä ovesta

Syyttäjä vaati molem­mille puo­li­soille ran­gais­tusta pahoin­pi­te­lystä. Miestä syy­tet­tiin muun muassa naisen työn­tä­mi­sestä, sängylle kaa­ta­mi­sesta, kaulan alueelta pai­na­mi­sesta tai kuris­ta­mi­sesta sekä hiuksista ja vaat­teista repi­mi­sestä.

Naista syy­tet­tiin miehen tönäi­se­mi­sestä niin, että tämä törmäsi huo­ne­ka­luun ja kaatui. Miehelle tuli mustelmia.

Mies kertoi oikeu­dessa riidan alkaneen siitä, ettei hän ollut pessyt ovea sovitusti. Hänen mukaansa puoliso oli ollut tyy­ty­mä­tön myös hänen alko­ho­lin­käyt­töönsä ja tönäissyt häntä rinnasta. Mies kertoi tör­män­neensä pöytään ja pudon­neensa pol­vil­leen.

Mies kiisti pääosan häneen koh­dis­te­tusta syyt­teestä. Hän myönsi kuitenkin vetä­neensä ulko-ovella apua huu­ta­nutta puo­li­soaan rin­nuk­sista takaisin sisälle. Hänen mukaansa naisen vas­tus­telu johti paidan repeä­mi­seen ja rinnan naarmuun, eikä hän ollut tar­koit­ta­nut vahin­goit­taa tätä.

Nainen käytti oikeut­taan olla ker­to­matta tapah­tu­mista.

Naapuri ei ollut nähnyt yhtee­not­toa

Naapuri kertoi naisen tulleen ovelleen ja kuvail­leen kotona tapah­tu­nutta väki­val­taa. Naisen mukaan mies oli kaatanut hänet sängylle ja yrittänyt kuristaa.

Naapuri havaitsi naisen jär­kyt­ty­neen tilan, revenneen vaatteen ja jälkiä rinnassa. Kaulalla hän ei nähnyt jälkiä. Hän ei ollut itse paikalla puo­li­soi­den yhtee­no­tossa.

Kärä­jäoi­keus katsoi, ettei kuris­ta­mi­sesta tai muusta miehen kiis­tä­mästä väki­val­lasta ollut riittävää näyttöä. Oikeus huomautti, ettei kuris­ta­mi­sesta aina jää heti näkyviä jälkiä, mutta tässä asiassa väitettä tuki vain naisen naa­pu­rille kertoma.

Myöskään naisen jär­kyt­ty­nyt tila ei yksin rat­kais­sut asiaa. Oikeuden mukaan tun­ne­ti­lalle oli mah­dol­li­nen selitys myös siinä menet­te­lyssä, jonka mies oli myöntänyt.

Pakottava vetäminen oli oikeuden mukaan tahal­lista väki­val­taa

Miehen myöntämä rin­nuk­sista vetäminen täytti oikeuden mukaan pahoin­pi­te­lyn tun­nus­mer­kis­tön. Hän yritti voimalla estää naista pois­tu­masta, vaikka tämä vas­tus­teli ja pyrki irti. Tilanne päättyi vasta naisen päästyä irtau­tu­maan.

Oikeus ei hyväk­sy­nyt väitettä siitä, että vammojen syn­ty­mi­nen naisen vas­tus­tel­lessa poistaisi miehen vastuun. Miehen oli pitänyt ymmärtää vammojen syn­ty­mi­nen varsin toden­nä­köi­seksi.

Naisen tönäisy puo­les­taan näy­tet­tiin toteen miehen yksi­tyis­koh­tai­sella ker­to­muk­sella ja tämän vammoista otetuilla valo­ku­villa. Molempien käyttämää väki­val­taa ja aiheu­tu­neita vammoja pidettiin koko­nai­suu­tena vähäisinä, joten teot arvioi­tiin lieviksi pahoin­pi­te­lyiksi.

Molem­mille puo­li­soille sakot lievästä pahoin­pi­te­lystä

Kärä­jäoi­keus tuomitsi kummankin 20 päi­vä­sak­koon. Miehen päi­vä­sakko oli 57 euroa, joten mak­set­ta­vaa kertyi 1 140 euroa. Naisen päi­vä­sakko oli 16 euroa ja sakkojen yhteis­määrä 320 euroa.

Syyttäjän vaatimia riko­suh­ri­mak­suja ei määrätty, koska lievästä pahoin­pi­te­lystä säädetty ankarin ran­gais­tus on sakko. Todis­te­lu­ku­lut jäivät valtion mak­set­ta­viksi: todis­ta­jan kertomus koski pääosin syytteen osia, joita ei näytetty toteen.