Suomen luetuin tilanne- ja rikosmedia


Raju kolmen auton kolari tiellä 19 Ilmajoella – yhden auton rakenteita jouduttiin purkamaan

Tilanteesta aiheutui liikennehaittaa pelastus- ja raivaustöiden ajaksi. Tie oli tapahtumapaikalla suljettuna noin tunnin ajan.

Valtatiellä 19:llä Ilmajoella, noin viisi kilometriä Rengonharjulta etelään päin tapahtui kolmen henkilöauton liikenneonnettomuus tiistai-iltana 11. helmikuuta kello kuuden jälkeen. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle alkuun pienen tieliikenneonnettomuuden vasteella. Tehtävän vaste muutettiin myöhemmin keskisuureksi tieliikenneonnettomuudeksi.

– Osallisena oli yhteensä neljä henkilöä. Pelastuslaitos joutui purkamaan yhden auton rakenteita saadakseen osallisen ulos autosta, kertoo päivystävä palomestari Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.

Lue myös:  Ähtärin kaupungin talousjärjestelyihin liittyvä esitutkinta on loppusuoralla

Osalliset kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta jatkohoitoon.

Tilanteesta aiheutui liikennehaittaa pelastus- ja raivaustöiden ajaksi. Tie oli tapahtumapaikalla suljettuna noin tunnin ajan.

Onnettomuuteen johtaneet syyt eivät ole tiedossa.

Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 18.18. Tehtävälle hälytettiin Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta yhteensä neljä pelastusyksikköä.

NÄITÄ LUETAAN JUURI NYT



Tuoreimmat uutiset