Paritalon toisen asunnon terassilla syttyi tulipalo Suonsivunkadulla Tampereen Lamminpäässä maanantaina aamuyöllä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen rakennuspalosta kello 04.08.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoo paritalon asukkaan heränneen terassilla olevaan paloon.
– Kun pelastuslaitoksen ensimmäinen yksikkö saapui kohteeseen, oli palo jo täyden palon vaiheessa ja päässyt leviämään rakennuksen yläpohjaan.
Sammutustyöt kestivät useita tunteja. Rakennus tuhoutui pahoin.
– Asukkaat tarkastettiin ensihoitohenkilöstön toimesta kohteessa, he selvisivät tilanteesta säikähdyksellä.
Palon syttymissyy ei ole tiedossa.
Pirkanmaan pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren rakennuspalon vasteella, sille sai hälytyksen 13 pelastusyksikköä.
Lisää uutisia Pirkanmaan alueelta:
Tuli levisi risujen poltosta maastoon Sastamalassa.
Tuli levisi risujen poltosta maastoon Punkalaitumentiellä Sastamalassa viime torstaina iltakuuden aikoihin. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen maastopalosta kello 18.01.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoo, että kohteessa ehti palamaan maastoa arviolta noin viiden aarin alalta, ennen kuin palokunta sai palon sammumaan.
Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Pirkanmaan pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren maastopalon vasteella, sille sai hälytyksen seitsemän pelastusyksikköä.
– Kolme yksikköä saapui sammutustöihin, muut yksiköt peruttiin matkalta.
Henkilöauto ajautui ojaan ja pyörähti kyljelleen Pälkäneellä – kuljettaja sairaalaan.
Pälkänevedentiellä Pälkäneellä tapahtui maanantaina 21. huhtikuuta iltapäivällä puoli kolmen jälkeen yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hälytys tapahtuneesta tuli kello 14.48.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoo kyseessä olleen henkilöauton ulosajo, joka tapahtui noin 500 metriä Pälkäneeltä Aitooseen päin.
– Henkilöauto ajautui ojaan, jossa se oli pyörähtänyt kyljelleen. Pelastuslaitos irrotti puristuksissa olleen kuljettajan.
Yksin autossa ollut kuljettaja loukkaantui rytäkässä ja hänet toimitettiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan jatkohoitoon.
Ulosajoon johtaneet syyt eivät ole tiedossa, palomestarin mukaan poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Pelastuslaitos hälytettiin alkuun tehtävälle pienen tieliikenneonnettomuuden vasteella, tehtävän vaste muutettiin keskisuureksi tieliikenneonnettomuudeksi, sille sai hälytyksen kuusi pelastusyksikköä.
Moottoripyörän ja henkilöauton välinen kolari Tampereella – moottoripyöräilijä ajoi ylinopeutta ja keuli.
Tampereella Juvankadulla tapahtui maanantaina 21. huhtikuuta keskipäivällä puolenpäivän jälkeen kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hälytys kolarista tuli kello 12.15.
Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan kyseessä olleen moottoripyörän ja henkilöauton yhteentörmäys.
– Yhteentörmäys tapahtui, kun henkilöautoilija oli kääntymässä kauppaliikkeen parkkialueelta vasemmalle Juvankadulle. Silminnäkijätietojen mukaan moottoripyöräilijä oli ajanut ylinopeutta ja keulinut törmäyshetkellä.
Poliisi ei kerro, aiheutuiko onnettomuudesta henkilövahinkoja.
Poliisi sanoo jatkavansa onnettomuuden tutkimista eikä tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää. Liikenne onnettomuuspaikan kohdalla kulkee normaalisti.
Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle pienen tieliikenneonnettomuuden vasteella.