Suomen luetuin tilanne- ja rikosmedia


Rattijuoppo ehti aiheuttamaan lukuisia vaaratilanteita matkallaan Lohjalta Espooseen

Autolla oli esimerkiksi ajettu liikenneympyrässä reunakiveysten yli ja oltu lähellä törmätä seinään. Toisaalla kuljettaja oli vähällä aiheuttaa nokkakolarin ja seilasi kolmen eri kaistan välillä.

Poliisi tutkii Länsi-Uudellamaalla tapahtunutta epäiltyä törkeää liikennerikosta. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan Hätäkeskuksen saaneen perjantaina 7. maaliskuuta ilmoituksen, jossa kerrottiin ajoneuvon seilaavan tiellä voimakkaasti.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jasper Uski kertoo, että kuljettaja oli tehnyt matkaa Lohjalta Espooseen, ja tällä välillä useampi sivullinen oli ilmoittanut huolestuttavasta ajotavasta hätäkeskukseen.

– Poliisipartio pysäytti auton Turunväylällä Espoossa, jossa kävi ilmi, että kuljettaja oli ajokiellossa ja päihtynyt törkeän rattijuopumuksen ylittävin lukemin.

Lue myös:  Yksi henkilö menehtyi kerrostalon rappukäytävässä tapahtuneessa onnettomuudessa Keravalla

Suomessa törkeän rattijuopumuksen raja on 1,20 promillea.

Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan kuljettaja oli aiheuttanut reissullaan lukuisia vakavia vaaratilanteita.

– Autolla oli esimerkiksi ajettu liikenneympyrässä reunakiveysten yli ja oltu lähellä törmätä seinään. Toisaalla kuljettaja oli vähällä aiheuttaa nokkakolarin ja seilasi kolmen eri kaistan välillä.

Poliisi otti kuljettajan kiinni ja määräsi hänet uudelleen ajokieltoon. Häntä epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

NÄITÄ LUETAAN JUURI NYT



Tuoreimmat uutiset