Linja-auton kuljettaja joutui väkivallanteon kohteeksi Vantaan Punamultatorilla viime viikonloppuna lauantain vastaisena yönä.
Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen tehtävän kohteeseen puoli kolmen aikoihin yöllä. Hätäkeskukseen tehdyn ilmoituksen mukaan linja-auton kuljettaja oli joutunut pahoinpitelyn kohteeksi.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Asko Sartanen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että linja-autoasemalla lähtöään odottaneeseen bussiin oli noussut kyytiin mies, joka ei ollut pyynnöistä huolimatta suostunut näyttämään kuljettajalle matkalippuaan.
– Mies oli käyttäytynyt erittäin aggressiivisesti, räyhännyt ja haistatellut kuljettajalle. Kun kuljettaja oli käskenyt miestä poistumaan bussista, tämä oli hyökännyt kuljettajan kimppuun ja tarttunut häneen kiinni. Kuljettaja sai lopulta työnnettyä miehen ulos bussista, minkä yhteydessä mies ehti vielä potkaista kuljettajaa vatsan alueelle.
Paikalle saapunut poliisipartio otti epäillyn kiinni paikanpäältä epäiltynä pahoinpitelyyn sekä vahingontekoon.
– Tapahtuman yhteydessä epäilty ehti vielä vahingoittamaan bussin pyyhkijöitä repimällä ne irti. Mies päätyi Vantaan poliisivankilaan rauhoittumaan ja odottamaan kuulustelua.