Pohjanmaan poliisi tutkii vakavaa väkivallantekoa, joka tapahtui viime viikolla entisen Lohtajan kunnan alueella Kokkolassa.
Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että yhdelle henkilölle aiheutettiin vakavia vammoja yksityisasunnossa maanantain ja tiistain välisenä aikana.
– Esitutkinnan mukaan yksi henkilö sai yksityisasunnossa vakavia vammoja, ja poliisi epäilee, että häntä puukotettiin useita kertoja. Paikalla ollut kolmas henkilö hälytti paikalle ensihoidon, kun uhrin vammojen vakavuus kävi ilmi. Epäilty oli ehtinyt poistua paikalta ennen viranomaisten saapumista, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kristina Boholm Pohjanmaan poliisilaitokselta.
Tutkinnanjohtajan mukaan uhrin tila on olosuhteisiin nähden tällä hetkellä vakaa.
Poliisi sai epäillyn kiinni seuraavana päivänä. Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut hänet todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä. Käräjäoikeuden pakkokeinolistan mukaan rikoksesta epäilty on nainen. Uhrin sukupuolesta ei ole tietoa.
– Esitutkinta on edennyt hyvin kuulustelujen ja teknisen tutkinnan avulla, mutta se on kuitenkin vielä kesken. Emme tässä vaiheessa voi kertoa enempää tapahtumien yksityiskohdista, tutkinnanjohtaja toteaa.
Poliisi jatkaa esitutkintaa.
TILANNEMEDIAN WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme ja pysyt ajan tasalla!