Pohjanmaan poliisilla oli tiistaina iltapäivällä usean poliisipartion vaatinut poliisitehtävä Pietarsaaren alueella.
Operaatio tuli Tilannemedian tietoon, kun toimitus sai vihjeen valppaalta kansalaiselta, että useita hälytysajossa olevia poliisiautoja ajoi Härmänmaan suuntaan tiistaina iltapäiväkolmen jälkeen.
Kansalainen kertoi, että hän teki havainnon valtatie 19:llä Kauhavan ja Ylihärmän välisellä tieosuudella. Joukossa oli myös poliisin raskasta kalustoa.
Tilannemedialle tihkui iltapäivän mittaan tietoja, joiden mukaan tehtävä kohdistuu joko lähelle Pohjanmaan maakunnan rajaa tai Pohjanmaan maakunnan pohjoiselle alueelle. Eräs kansalainen lähetti toimitukseen sähköpostia kertoen, että poliisit jatkoivat ajoa Alahärmän ohitse. Toinen kansalainen kertoo havainneensa poliisin panssaroidun auton hälytysajossa Pännäisissä. Sosiaalisessa mediassa puolestaan puhuttiin, että tehtävä olisi Pietarsaaressa.
Tilannemedia tavoitti Pohjanmaan poliisin asiaan liittyen ja kysyi, onko operaatio Pietarsaaren alueella. Pohjanmaan poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että operaatio oli Pietarsaaren suunnilla.
– Kyllä meillä on siellä päin ollut kuvailemasi tehtävä. Tiedotamme asiasta hetken päästä
Pohjanmaan poliisi julkaisi operaatioon liittyvän tiedotteen iltakuuden jälkeen. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että kyse oli akuutista väkivaltarikoksesta.
– Poliisi sai ilmoituksen yksityisasunnossa tapahtuneesta ryöstöstä kello 14.06 aikaan. Täysi-ikäiseltä uhrilta anastettiin väkivaltaa käyttäen omaisuutta.
Poliisi tavoitti kolme rikoksesta epäiltyä henkilöä tapahtumapaikalta ja otti heidät kiinni epäiltynä törkeään ryöstöön. Uhri kuljetettiin sairaalaan tarkastettavaksi.
Poliisin mukaan tapahtumista ei aiheutunut vaaraa sivullisille.
– Esitutkinta on vielä alkuvaiheessa, joten poliisi ei voi tässä vaiheessa tutkintaa tiedottaa tapauksesta enempää.