Säiliöauto suistui ojaan ja vuoti kevyttä polttoöljyä Lappeenrannan Joutsenossa

Ensiarvion mukaan maahan vuoti kevyttä polttoöljyä noin 300 litraa.





Etelä-Karjalan pelastuslaitos hälytettiin kolaritehtävälle Kähäriläntielle entisen Joutsenon kaupungin alueelle Lappeenrantaan keskisuuren tieliikenneonnettomuuden vasteella keskiviikkona 8. huhtikuuta hieman ennen kello yhtätoista aamupäivällä.

Päivystävä palomestari Pasi Tarkiainen kertoi kyseessä olleen säiliöauton ulosajo, jossa ajoneuvo oli ajautunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä ojaan melko hiljaisessa vauhdissa.

– Kuljettaja pääsi omin avuin pois ajoneuvosta, eikä loukkaantunut tilanteessa. Auto on nojallaan ojanpenkkaan ja vuotaa kevyttä poltto-öljyä ojaan tällä hetkellä. Pelastuslaitos on tehnyt ensitoimenpiteet ja rajoittanut öljyn vuodon maahan, Tarkiainen jatkoi.

Lue myös:  Vapaana liikkunut koira jäi supikoiran pyyntiloukkuun kiipeliin Imatralla

Kohteessa oli iltapäiväyhden jälkeen ajoneuvon nosto / siirto suunnitteilla. Palomestari arvioi toiminnan kestävän kahdesta kolmeen tuntia.

Maahan oli vuotanut polttoöljyä ensiarviolta noin 300 litraa.

Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen onnettomuudesta kello 10.53. Tehtävälle hälytettiin seitsemän pelastusyksikköä, joista yksi Kymenlaaksosta ja loput Etelä-Karjalasta.

Tuoreimmat uutiset

Liikenneonnettomuudet

Rakennuspalot

Poliisioperaatiot

Raideliikenneonnettomuudet



Kadonneet ja löytyneet



Pelastustehtävät



Ajoneuvopalot



Muut tulipalot



Vahingontorjuntatehtävät



Vaarallisen aineen onnettomuudet