Satakunnasta käsin tehtyjen törkeiden petosten sarja on selvitetty

Poliisin mukaan petoksissa on käytetty osittain jokseenkin poikkeuksellista tapaa.





Lounais-Suomen poliisilaitoksella tehdyssä esitutkinnassa on selvitetty pääosin Satakunnassa ja Satakunnasta käsin vuoden 2024 alkupuolella tehtyjen törkeiden petosten sarjaa.

Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että ammattimaisesti toteutetussa rikoskokonaisuudessa on erehdytetty eri yhtiöitä tilaamalla erilaisia hyödykkeitä, jotka on jätetty maksamatta ja näin saatu noin 360 000 euron rikoshyöty.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi Lounais-Suomen poliisista kertoo, että rikosten kohteeksi joutuneita yhtiöitä on eri puolilla Suomea, pääosin Lounais-Suomessa ja Oulun suunnalla. Rikoskokonaisuudessa on vangittuna kaksi henkilöä ja asia on seuraavaksi etenemässä syyttäjälle syyteharkintaan.

Lue myös:  Poliisi on saanut valmiiksi tutkinnan, jossa pieni lapsi jäi kuorma-auton alle ja menehtyi Mynämäessä

– Poliisi katsoo esitutkinnan perusteella kyseessä olevan ammattimainen ja erityisen suunnitelmallisesti toteutettu rikoskokonaisuus. Asianomistajiksi joutuneita yhtiöitä on erehdytetty myymään tuotteita luotolle käyttäen niin yksityishenkilön, toiminimen kuin myös vain rikosten toteuttamista varten ostetun osakeyhtiön tietoja. Kaikki tilatut ja haltuun saadut tuotteet on jätetty maksamatta. Pääosa rikoshyödystä on saatu eri yhtiöihin kohdistuvilla tilauspetoksilla, joilla on hankittu erityisesti polttoaineita, tutkinnanjohtaja jatkaa.

Tutkinnanjohtajan mukaan esitutkinnan perusteella päätekijäksi epäillyn, ja vangittuna olevan noin 60-vuotiaan satakuntalaismiehen epäillään ohjailleen rikosten tekemisessä useita muita henkilöitä, joista osaa ei enää epäillä rikoksista. Päätekijäksi epäillyn lisäksi vangittuna on toinen satakunnassa asunut noin 50-vuotias mies.

Lue myös:  Lisätietoa Turun henkirikoksesta: 34-vuotias turkulaisnainen löi miestä useita kertoja puukolla

Asiassa on ollut aiemmin vangittuna myös kolmas henkilö, mutta hänet on sittemmin vapautettu. Pääepäillyn epäillään rikoskumppaneiden käyttämisen lisäksi palkanneen useita henkilöitä töihin osakeyhtiöön, jossa ei kuitenkaan ollut mitään todellista liiketoimintaa.

Oulun seudulta töihin palkatut ja toiminnan rikollisesta luonteesta tietämättömät henkilöt päätyivät kuljettamaan Suomen halki osin petoksella käyttöön hankitulla raskaalla kalustolla edelleen petoksilla hankittuja polttoaine-eriä ja muuta omaisuutta.

Lue myös:  Matkailuauto törmäsi tien reunassa pysähtyneenä olleeseen henkilöautoon Raumalla

– Työntekijöiden palkkaamista petosrikosten bulvaaniyhtiöön näennäisesti oikeisiin töihin voidaan pitää jossain määrin poikkeuksellisena. Poliisi arvelee, että työntekijät ovat olleet päätekijälle yksi keinoista pitää oma henkilöllisyys piilossa, tutkinnanjohtaja toteaa.

Lounais-Suomen poliisilaitos on saanut tukea tämän kokonaisuuden esitutkintatoimenpiteiden suorittamiseen myös Oulun ja Helsingin poliisilaitoksilta. 11 törkeän petoksen lisäksi syyttäjälle siirtyvässä kokonaisuudessa on yksi törkeä veropetos ja erilaisia rahanpesurikoksia sekä rikoksissa käytetyn osakeyhtiön ostamiseen liittyvä rekisterimerkintärikos.

Tuoreimmat uutiset

Liikenneonnettomuudet

Rakennuspalot

Poliisioperaatiot

Raideliikenneonnettomuudet



Kadonneet ja löytyneet



Pelastustehtävät



Ajoneuvopalot



Muut tulipalot



Vahingontorjuntatehtävät



Vaarallisen aineen onnettomuudet