Sivulliset pelastivat veden varassa olleen henkilön Kalajoella

Kun pelastuslaitoksen ensimmäisiä yksikköjä saapui kohteeseen, talutettiin apua huutanutta ihmistä rantaan, eli pelastuslaitokselle jäi kohdehenkilön voinnin tarkastus.





Tuomipakkaintien tuntumassa Kalajoella oli tilanne päällä perjantaina illalla. Kyse oli epäilystä, jonka mukaan ihminen saattaisi olla veden varassa pulassa. Tilanteeseen havahduttiin iltaseitsemän aikoihin. Tuomipakkaintien varrella sijaitsee mm. Camping Kalajoki.

Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Pekka Räty kertoo, että vedestä oltiin kuultu avunhuutoja.

Kun pelastuslaitoksen ensimmäisiä yksikköjä saapui kohteeseen, talutettiin apua huutanutta ihmistä rantaan, eli pelastuslaitokselle jäi kohdehenkilön voinnin tarkastus.

Lue myös:  Puhallus ylitti alkometrin kapasiteetin Kempeleessä - Raahessa epäilty rattijuoppo kolhi vastaantulijan autoa

Kohteessa ei ollut varsinaista vesipelastustehtävää.

Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta kello 19.04. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle ihmisen vesipelastustehtävän vasteella, sille sai hälytyksen neljä pelastusyksikköä Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.

*Päivitetty kello 19.58: Lisätty palomestarin kommentit


Tuoreimmat uutiset