Oulun poliisilaitoksen partiot kohtasivat Pohjois-Pohjanmaan maakunnan tieliikenteessä lauantai-iltapäivän 6. syyskuuta ja sunnuntain vastaisen yön 7. syyskuuta aikana useamman kuljettajan, joiden epäillään syyllistyneen liikennerikoksiin. Poliisin pohjoisesta johtokeskuksesta kerrotaan, että kiinni jäi kaksi epäiltyä rattijuoppoa ja yksi kaahari. Uutisoimme yhdestä tapauksesta erikseen.
Lue myös: 15-vuotias mopoilija puhalsi rattijuopumuslukeman Nivalassa
Autoilijan epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena Taivalkoskella.
Poliisipartio suoritti lauantaina iltapäivällä puoli viiden aikoihin liikennevalvontaa Taivalkoskella. Partio pysäytti valvonnan yhteydessä henkilöauton tarkistusta varten.
– Kuljettajana toimineelle, noin 40-vuotiaalle miehelle tehtyjen testien ja tarkistusten jälkeen miehen epäillään ajaneen autoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Lisäksi miehen hallusta löytyi vähäisenä pidettävä määrä huumausainetta, poliisi kommentoi.
Poliisi epäilee miestä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta, hänet määrättiin partion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Ajo-oikeudeton autoilija kaahasi Oulussa.
Lauantaina poliisi oli valvomassa liikennettä Oulussa. Ouluhallintiellä poliisi mittasi henkilöautolle 73:n kilometrin tuntinopeuden, kun suurin sallittu nopeus olisi saanut olla 30 kilometriä tunnissa.
– Kuljettajana toimineella noin 25-vuotiaalla miehellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta, poliisi kommentoi tätä tapausta.
Poliisi epäilee miehen syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.