TILANNE KÄYNNISSÄ / NÄITÄ LUETAAN



TILANNE KÄYNNISSÄ / NÄITÄ LUETAAN




Tuoreet rikostapaukset | Kaksikko murtautui autoliikkeeseen ja varastivat mm. kaksi autoa

Epäillyt tekijät otettiin kiinni toisen tehtävän yhteydessä Forssassa epäiltyinä varkauteen.

JAA ARTIKKELI

Hämeen poliisi tutkii Forssassa viime viikolla tapahtunutta omaisuusrikosta. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että Hämeentien varrella sijaitsevaan autoliikkeeseen murtauduttiin torstain ja perjantain välisenä yönä.

Poliisin mukaan liikkeen sisätiloista tekijät saivat haltuunsa käsityökaluja, erilaisia testereitä sekä autojen avaimia.




– Anastetuilla avaimilla liikkeen pihalta oli viety kaksi henkilöautoa.

Aamupäivällä molemmat ajoneuvot löytyivät Forssasta kahdelta eri kadulta Linikkalan kaupunginosasta. Löydettäessä autot vaikuttivat ainakin ulospäin vahingoittumattomilta.

Teosta epäillään kahta henkilöä. Epäillyt tekijät otettiin kiinni toisen tehtävän yhteydessä Forssassa sunnuntaina epäiltyinä varkauteen.

Lisää uutisia Kanta-Hämeen alueelta:

Pelastuslaitos hälytettiin vikaantuneen kameran takia tehtävälle 10:n pelastusyksikön vahvuudella Hämeenlinnan Iittalaan.

Pelastuslaitos hälytettiin rakennuspalotehtävälle Vehkojankujalle entisen Kalvolan kunnan alueelle Hämeenlinnan Iittalaan lähelle Pirkanmaan rajaa lauantaina aamukuuden jälkeen. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen rakennuspalosta kello 06.26.

Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta kerrotaan henkilön katsoneen kamerasta, että mökki oli täynnä mustaa savua.

– Mökissä ei kuitenkaan ollut tulipaloa, vaan mökin kamera oli vikaantunut. Pelastuslaitokselle ei ollut kohteessa tehtävää.

Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren rakennuspalon vasteella, sille sai hälytyksen 10 pelastusyksikköä, joista viisi Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta ja viisi Pirkanmaan pelastuslaitokselta.

Hämeenlinnan murhasta epäilty jäi kiinni silminnäkijävihjeen ansiosta.

Tilannemedia on uutisoinut pariin otteeseen viime viikolla Hämeen poliisin tutkivan Hämeenlinnassa tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Hämeen poliisi pyysi havaintoja poski- ja kaulatatuoitua miestä, jota epäillään murhasta. Epäilty rikos tapahtui Hämeenlinnan kantakaupungissa toissa viikonloppuna.

– Epäillyn henkilöllisyys on poliisin tiedossa, mutta poliisi etsii miestä edelleen, kommentoi tapauksen sen hetkinen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ari Pullinen torstaina 17. huhtikuuta.

Pullisen mukaan tapauksen tutkinta aloitettiin keskiviikkona 16. huhtikuuta poliisin käytyä uhrin asunnolla uhrin omaisten pyynnöstä ja löydettyään uhrin vammoihinsa menehtyneenä.

Pitkäperjantaina aamupäiväkymmenen jälkeen Hämeen poliisilaitos tiedotti poliisin tavoittaneen miehen.

– Mies tavoitettiin muun poliisitoiminnan yhteydessä perjantain vastaisena yönä. Kiinniottaminen sujui rauhallisesti, poliisi kommentoi tuolloin.

Hämeen poliisi korjasi keskiviikkona 23. huhtikuuta aiemmin medialle antamaansa lausuntoa, jossa murhasta epäilty olisi saatu kiinni valvontatoiminnan yhteydessä. 

– Poliisi sai vihjeen epäillyn olinpaikasta ja tämän perusteella tavoitti miehen, vahvistaa tapauksen nykyinen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Mäkinen.

Hämeen poliisi kiittää kansalaisia saamistaan vihjeistä.

Poliisi jatkaa tutkintaa nimikkeellä murha. Kiinniotettua, hämeenlinnalaista vuonna 1975 syntynyttä miestä esitettiin vangittavaksi viikonlopun aikana todennäköisin syin epäiltynä murhasta. Hänet vangittiin Kanta-Hämeen käräjäoikeuden päätöksellä.

Maastoetsintätehtävä Lopella päättyi lämpimään halaukseen.

Hämeen poliisilla oli viime viikon torstaina iltapäivällä maastoetsintätehtävä Lopella. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen iltapäiväkolmen aikoihin Hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan iäkkäämpi pariskunta oli eksynyt maastoon Lopella.

– Pariskunta oli jättänyt autonsa Räyskälän lentokentälle, josta he olivat lähteneet luontoreitille Kivisammaljärven suuntaan. Retkeilijät olivat soittaneet Hätäkeskukseen, koska alkoivat olla uupuneita, eivätkä he olleet enää varmoja siitä, missä päin lentokenttä ja auto sijaitsivat, poliisi kommentoi alkutilannetta.

Kun poliisipartio ajoi kohti Loppea, soittivat he pariskunnalle. Puhelimeen vastannut rouva kertoi heidän olevan lähellä järveä sorapäällysteisellä autotiellä. Rouva epäili järven olevan Kivisammaljärvi, joka sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Räyskälän lentokentältä.

– Pariskunta kertoi, ettei heillä ole akuuttia hätää, mutta jano alkoi jo olla. Partio kehotti pariskuntaa pysymään siinä missä ovat, kunnes poliisi saapuu paikalle tai ottaa uudestaan yhteyttä.

Aikansa ajettuaan Lopen ja Räyskälän mutkittelevia pikkuteitä, partio pääsi paikalle, jossa pariskunnan oli syytä olettaa olevan. Ja sieltä eksyneet ulkoilijat löytyivätkin hyvässä voinnissa. Pariskunta vaikutti muutenkin niin hyväkuntoiselta, että oli helppo uskoa heidän retkeilevän säännöllisesti ja varmasti pitkiäkin lenkkejä. 

– Löydetyt kiittelivät partiota kovasti tästä etsintätoiminnasta ja pahoitteli, että heidän takiaan moista operaatiota piti järjestää ja poliisin resursseja ”tuhlata” tällä tavoin. Poliisipartio vakuutti retkeilijöille, että poliisi hoitaa kaikki poliisitehtävät, jotka eteen tulee – eikä mikään tehtävä ole toista tehtävää vähäarvoisempi. 

Poliisi otti retkeilijät kyytiin ”maijan” takaosaan, johon eivät kertomansa mukaan olleet aiemmin joutuneetkaan.

– Löytöpaikalta ajettiin se noin seitsemän kilometrin matka pariskunnan autolle ja perillä rouva vielä halasi partiota kiitokseksi avusta. Toivoteltiin hyvää pääsiäistä puolin ja toisin, ja kumpikin osapuoli lähti hyvillä mielin omille teilleen.

TILANNEMEDIAN WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme ja pysyt ajan tasalla!

Ota seurantaan




Tuoreimmat uutiset Kanta-Hämeestä




Tuoreimmat uutiset Koko sivustolla

Mainos