Tuusulassa tapahtunut hallipalo aiheutti mittavat vahingot

Tulipalossa vaurioitui useita ajoneuvoja. Rakennus kärsi mittavia savu- ja vesivahinkoja.





Noin 700-neliöinen halli syttyi palamaan Sulantiellä Tuusulassa torstaina 11. syyskuuta iltapäivällä. Rakennuspaloon havahduttiin hieman ennen iltapäiväviittä, Hätäkeskus vastaanotti siitä hätäilmoituksen kello 16.59.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Tomi Airaksinen kertoi alkuun, että hallin sisällä oli ajoneuvoja ja kaasupulloja, ja että sammutustyöt olivat kesken.

1000068131
Poliisi pitää ulkopuoliset loitommalla. SK

Iltakuuden jälkeen palomestari kertoi, että palo oli saatu sammutettua, mutta jälkisammutustyöt jatkuvat edelleen.

Lue myös:  Pakettiauton ulosajo sulki Herajoentien liikenteeltä Lopella - Osallisena olleet irrotettiin autosta

– Savua leviää Sulantietä lännen suuntaan, ihmisiä kehotetaan sulkemaan ovet, ikkunat sekä ilmanvaihto, palomestari opasti.

Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja

Hieman ennen iltayhdeksää palomestari kertoo, että palo on saatu jälkisammutettua, mutta raivaus- ja jälkivartiointityöt jatkuvat edelleen. Palopaikalta ei enää leviä savua ympäristöön.

Tulipalossa vaurioitui useita ajoneuvoja. Rakennus kärsi mittavia savu- ja vesivahinkoja. Palon syttymissyy ei ole tiedossa, poliisi selvittää palon syttymissyytä.

Lue myös:  Poliisi tutkii Vantaan Kaarelassa tapahtunutta kahden henkilön välistä vakavaa välikohtausta

Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle alkuun pienen liikennevälinepalon vasteella, tehtävän vaste muutettiin myöhemmin suureksi rakennuspaloksi, sille on saanut hälytyksen enimmillään 22 pelastusyksikköä, joista 20 Keski-Uudeltamaalta ja kaksi Itä-Uudeltamaalta. Kohteessa oli enimmillään 19 pelastusyksikköä. Tehtävään osallistui lisäksi poliisin yksiköitä.

Tilannekuvia (Kuvat: SK):

1000068149
1000068146
1000068143
1000068140
1000068129
*Päivitetty kello 18.08: Lisätty palomestarin jatkokommentit
*Päivitetty kello 21.31: Lisätty palomestarin jatkokommentteja

Kaupalliset yhteistyöt



Tuoreimmat uutiset