Pitää sinut ajan tasalla


Useasta henkilöstä koostunut joukko hyökkäsi uhrin kimppuun Vantaan Kivistössä – Kaksi epäiltyä on vangittu

Uhria oli lyöty teon aikana nyrkein, pesäpallomailalla sekä suurikokoisella teräaseella tai viidakkoveitsellä.

Uutiseen kuva 124141124441
Toisen epäillyn hallusta takavarikoitiin tekovälineeksi epäilty viidakkoveitsi. KUVA: POLIISI

Poliisi tutkii Vantaalla syyskuussa tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa, josta epäillään ainakin kahta henkilöä.

Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että tekoon epäiltynä vangittiin yksi henkilö jo tiistaina 23. syyskuuta. Tiistaina 7. lokakuuta tapaukseen vangittiin poliisin esityksestä myös toinen henkilö. Molemmat on vangittu todennäköisin syin epäiltynä törkeään pahoinpitelyyn.

Tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jukka Kalliomäki Itä-Uudenmaan poliisista kertoo tapahtumien sijoittuvan Vantaan Kivistöön, mihin poliisin partio sai tehtävän torstain vastaisena yönä 18. syyskuuta noin kello 01.13.

– Poliisipartio tavoitti Spinellikujalta maasta istumasta miehen, jolle oli teräaseella aiheutettu vakavia vammoja käden alueelle. Partio antoi miehelle välitöntä ensiapua ennen ensihoidon saapumista paikalle, tutkinnanjohtaja jatkaa.

Hänen mukaansa uhri on kertonut poliisille, että useasta henkilöstä koostunut joukko oli tullut yllättäen autolla hänen viereensä kadulla ja hyökännyt hänen kimppuunsa. Uhria oli lyöty teon aikana nyrkein, pesäpallomailalla sekä suurikokoisella teräaseella tai viidakkoveitsellä.

– Epäillyt tekijät olivat poistuneet paikalta autolla välittömästi teon jälkeen. Tapahtumalle löytyi myös silminnäkijöitä. Poliisi aloitti heti tekemään usean partion voimin alueella lähietsintää epäiltyjen tavoittamiseksi, tutkinnanjohtaja kommentoi.

Poliisi tavoitti yhden tuntomerkkeihin sopivan tekijän kolme päivää teon jälkeen sunnuntaina 21. syyskuuta, kun hänet tavattiin toisen tehtävän yhteydessä. Epäilty otettiin kiinni.

– Hänen hallustaan takavarikoitiin tekovälineeksi epäilty viidakkoveitsi. Mies vangittiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä, tutkinnanjohtaja sanoo.

Toisen päätekijän jäljille poliisi pääsi poliisin omien tutkimusten perusteella hieman myöhemmin ja hän on poliisin viime viikolla tekemässä kuulustelussa myöntänyt syyllistyneensä epäiltyyn tekoon. Hänet vangittiin asiaan niin ikään todennäköisin syin epäiltynä törkeään pahoinpitelyyn.