Uutiset pelastuslaitoksen tehtävistä
ja poliisin operaatioista

Kaikki riistanhoitoyhdistykset Itä-Suomessa ovat allekirjoittaneet vihdoin sopimuksen poliisin kanssa

Keskeisin syy uusien sopimusten syntyyn on ollut uusi valtakunnallinen SRVA-sopimus, joka otettiin käyttöön alkuvuodesta 2025.

Kaikki Itä-Suomen poliisilaitoksen alueen riistanhoitoyhdistykset ovat nyt suurriistavirka-apusopimuksen (SRVA) piirissä, kun viimeisin sopimus allekirjoitettiin lokakuussa 2025.

SRVA-sopimuksesta irtisanoutui Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella kahdeksan riistanhoitoyhdistystä vuonna 2023.

– Keskeisin syy uusien sopimusten syntyyn on ollut uusi valtakunnallinen SRVA-sopimus, joka otettiin käyttöön alkuvuodesta 2025. Lisäksi Itä-Suomen poliisilaitos ja riistanhoitoyhdistykset ovat käyneet asiasta aktiivista neuvottelua, kertoo rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisista.

Pohjolaisen mukaan SRVA-sopimuksen myötä yhteistyö riistavahinkojen ja -onnettomuuksien ennaltaehkäisyssä sekä hallinnassa tehostuu entisestään, mikä helpottaa poliisin työtä suurriistavirka-aputehtävillä. Tällä on myös positiivinen vaikutus alueen asukkaiden turvallisuuteen. 

Lue myös:  Auto suistui ojaan ja kynti ojanpohjaa noin sadan metrin matkan Rantasalmella

SRVA-sopimus koskee liikenteessä loukkaantuneiden tai kuolleiden hirvieläinten jäljestämisen, lopettamisen ja talteenoton, poliisin avustamisen muissa hirvieläintehtävissä sekä suurpetojen ja villisian jäljestämis-, lopettamis- ja karkottamistilanteissa riistanhoitoyhdistyksen toimialueella.

Useat riistanhoitoyhdistykset irtisanoutuivat.

Poliisi tiedotti helmikuussa 2024, että Etelä-Soisalon, Vieremän, Juankosken, Koillis-Savon, Kiuruveden, Ilomantsin, Polvijärven ja Outokummun riistanhoitoyhdistykset irtisanoivat suurriistavirka-apusopimuksen Itä-Suomen poliisin kanssa vuoden 2023 lopulla.

Sopimusten irtisanomisaika oli kolme kuukautta, joten irtisanomiset astuvat voimaan helmikuun ja maaliskuun 2024 aikana.

Riistanhoitoyhdistykset olivat muun muassa katsoneet, ettei valtakunnallinen SRVA -sopimus täytä riittävän kattavasti metsästäjien vakuutusturvaa. Poliisihallituksen johdolla valmisteltiin materiaalia riistanhoitoyhdistysten kevätkokouksia varten, jossa avattiin seuraavia kysymyksiä:

  • Onko SRVA-tehtävä määrätty riistanhoitoyhdistyksen tehtäviin ja jos on, niin miksi? 
  • Kenen vastuulle kolaritilanteissa kuolleiden hirvieläinten ruhot ja niistä huolehtiminen lainmukaisesti kuuluvat?
  • Miksi metsästäjiltä saatava apu eläintehtävillä on niin tärkeää poliisitoiminnan näkökulmasta?
  • Voidaanko SRVA -sopimusten yksityiskohtia muuttaa paikallisesti?
  • Kattaako nykyisin käytössä oleva vakuutusturva kaikki vahingot, mitä metsästäjille SRVA-tehtävillä voi sattua?
Lue myös:  Huojentavia uutisia Mikkelistä: Kadonnut 16-vuotias Anastacia -niminen tyttö on löytynyt

Miten sopimuksettomilla alueilla toimitaan keväästä eteenpäin?    

Keväästä 2024 alkaen poliisi vastasi irtisanotuilla alueilla liikenteessä loukkaantuneiden hirvieläinten jäljestämisen ja lopettamisen, sekä suurpetojen ja villisian jäljestämis-, lopettamis- ja karkottamistilanteet tarkoituksenmukaisimmalla tavalla.

Poliisi sanoi tuolloin 2024 helmikuussa, että poliisi pyytää mahdollisuuksien mukaan kulloisenkin tapauksen naapurialueiden riistanhoitoyhdistyksiä apuun eläinten jäljestämiseen ja lopettamiseen.

Metsästyslain (615/1993) mukaan, liikenneonnettomuudessa kuollut tai sen seurauksena lopetettu hirvieläin tai villisika kuuluu kolaripaikan riistanhoitoyhdistykselle, vaikka toinen yhdistys avustaisi poliisia tehtävässä. Poliisi jatkossakin ilmoittaa riistanhoitoyhdistyksille edellä mainituissa tilanteissa kuolleet tai lopetetut eläimet ja riistanhoitoyhdistys noutaa ne itselleen.

Lue myös:  Vaarallinen 53-vuotias mies kateissa!!!

Tuoreimmat uutiset

Liikenneonnettomuudet

Rakennuspalot

Poliisioperaatiot

Raideliikenneonnettomuudet

Kadonneet ja löytyneet

Pelastustehtävät

Ajoneuvopalot

Muut tulipalot

Vahingontorjuntatehtävät

Vaarallisen aineen onnettomuudet