Uutiset pelastuslaitoksen tehtävistä
ja poliisin operaatioista

Kuusi ihmistä sairaalaan kolarin vuoksi Virroilla – Valtatie 23 suljettiin liikenteeltä

Tapahtumapaikalla oli käytössä kiertotie Kurjenkyläntien ja Koivumäentien kautta. Poliisi ohjasi liikennettä.

Pelastuslaitos hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle valtatie 23:lle Virroille keskisuuren tieliikenneonnettomuuden vasteella keskiviikkona 10. joulukuuta iltapäivällä puoli viiden jälkeen. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 16.40.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen mukaan kyse oli kahden auton onnettomuudesta ja se tapahtui Ruohonperän ja Palolammen välillä. Pelastus- ja raivaustöistä aiheutui liikennehaittaa ja tapahtumapaikalla järjestettiin kiertotie, joka kulki Kurjenkyläntien ja Koivumäentien kautta. Poliisi ohjasi paikalla liikennettä.

Lue myös:  Poliisioperaatio Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä - Miehet varastivat Tampereella taksin ja kaahasivat karkuun aiheuttaen kolarin Janakkalassa

Onnettomuudessa oli osallisena yhteensä kuusi ihmistä, jotka loukkaantuivat. Heidät kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan. 

Onnettomuuteen johtaneet syyt eivät ole tiedossa.

Tehtävälle hälytettiin yhteensä seitsemän pelastusyksikköä.

Tuoreimmat uutiset

Liikenneonnettomuudet

Rakennuspalot

Poliisioperaatiot

Raideliikenneonnettomuudet

Kadonneet ja löytyneet

Pelastustehtävät

Ajoneuvopalot

Muut tulipalot

Vahingontorjuntatehtävät

Vaarallisen aineen onnettomuudet