Muut tulipalot | Puuhakekasassa syttyi kytevä tulipalo Kaipolan vanhalla tehdasalueella Jämsässä

Tiirinniementiellä, Kaipolan vanhalla tehdasalueella Jämsässä, syttyi tulipalo puoli kahdeksan aikoihin lauantaiaamuna. Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoo, että UPM:n energiahakekasassa, jonka ylläpidosta huolehtii UPM:n alihankkija, oli...

Omakotitalon rakennustyömaalla Vantaan Varistossa syttyi rakennusjätelava palamaan

Omakotitalon rakennustyömaalla syttyi rakennusjätelava palamaan Ulkoniitynkujalla Vantaan Varistossa tiistaina 11. maaliskuuta keskipäivän taitteessa ennen kello yhtätoista. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle pienen muun tulipalon vasteella. Asiasta kertoo...

Noin kaksikuutioinen puukasa syttyi palamaan Sysmässä

Noin kaksikuutioinen puukasa syttyi palamaan Riuttavuorentiellä Sysmässä lauantaina 8. maaliskuuta hieman ennen iltapäiväkahta. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle pienen muun tulipalon vasteella. Päivystävä palomestari Jari Vornanen kertoo,...

Sähköpääkeskus kärysi Kiteellä

Sähköpääkeskus alkoi käryämään Teollisuustiellä Kiteellä sunnuntaina 2. maaliskuuta iltapäiväyhden jälkeen. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle tarkastamaan automaattista palohälytystä. Vanhempi pelastaja Olli-Pekka Toivanen kertoo, että pelastuslaitoksen tehtävänä oli...

Matkapuhelin rätisi ja savusi Joensuun Rantakylässä – asukas toimi asiassa oikeaoppisesti

Matkapuhelin alkoi käryämään Tuulentiellä Joensuun Rantakylässä sijaitsevassa asunnossa aikaisin lauantaiaamuna 1. maaliskuuta ennen kello kuutta. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle automaattisen palohälytyksen vasteella. Päivystävä palomestari Jani Nevalainen...

Laivan teknisissä tiloissa tapahtui pienimuotoinen räjähdys Pansion laivastoasemalla

Laivan höyrykattilassa tapahtui tekninen vika Turussa Pansion laivastoasemalla satamassa olevassa öljyntorjunta-alushallissa torstain vastaisena yönä 20. helmikuuta. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren räjähdyksen vasteella. – Vian vuoksi...

Roska-astioita paloi roskatilassa Helsingin Meilahdessa

Roskatilassa syttyi palamaan kolme roska-astiaa iltakahdeksan aikoihin Sireenikadulla Helsingin Meilahdessa. – Palo ei levinnyt mihinkään, eikä savu levinnyt roskatilan ulkopuolelle. Palokunta katsoi, ettei tarvetta evakuoinnille...
Mainos