Eläimiä kuljettanut kuorma-auto ja henkilöauto kolaroivat Virmasjärventiellä Pieksämäellä keskiviikkona 26. helmikuuta aamupäivällä hieman ennen puolta yhtätoista. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle pienen tieliikenneonnettomuuden vasteella.
– Henkilöauto oli tullut pihasta kuorma-auton eteen, jolloin kuorma-auto oli törmännyt henkilöauton kylkeen pienellä nopeudella, kertoo päivystävä palomestari Jarmo Immonen onnettomuustilannetta.
Henkilöauton kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa lievästi, hänet tarkastettiin ensihoitohenkilöstön toimesta. Kuorma-auton kyydissä oli vasikoita, ne eivät vahingoittuneet onnettomuudessa. Kuorma-auto pääsi jatkamaan matkaa, mutta henkilöauto tarvitsi hinauksen apua.
Tilanteesta aiheutui liikennehaittaa pelastus- ja raivaustöiden ajaksi. Pelastuslaitos ohjasi paikalla liikennettä ja siirsi henkilöauton pois tieltä odottamaan hinausta.
Tapahtumapaikalla tie on ollut erittäin liukas.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 10.26. Tehtävälle osallistui pelastushenkilöstöä Pieksämäen pelastusasemalta. Kohteessa oli pelastuslaitoksen ja ensihoidon lisäksi myös poliisin partio.
