Pitää sinut ajan tasalla


Vankilapuukotus Riihimäellä – MTV:n tietojen mukaan epäiltynä Vantaan sellimurhaaja

Kun välikohtauksesta oli kulunut vain muutama tunti, eräs vanki löi vartijaa nyrkillä naamaan.

Riihimäen vankilassa tapahtui sunnuntaiaamuna 22. kesäkuuta vakava väkivaltainen välikohtaus, jossa puukotettiin ihmistä. Asiasta uutisoi MTV Uutiset tietoihinsa viitaten.

MTV Uutisten tietojen mukaan puukotuksesta on epäiltynä Vantaan sellimurhasta elinkautiseen vankeuteen tuomittu Perttu Pyynönen.

Puukonisku osui toista vankia kaulaan, paikalle jouduttiin hälyttämään lääkärihelikopteri ja uhriksi joutunut vanki kuljetettiin sairaalahoitoon. Kun välikohtauksesta oli kulunut vain muutama tunti, eräs vanki löi vartijaa nyrkillä naamaan.

Lisäksi MTV kertoo uutisessaan, että vankilan johto reagoi heti tilanteeseen ja koko laitos laitettiin aamupäivällä sulkutilaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki vangit ovat lukittuina omiin selleihinsä.

Riihimäen vankilan yksikönpäällikkö Susanna Schugk-Laulumaa vahvistaa MTV Uutisille, että Riihimäen vankilassa on tapahtunut kaksi vakavaa väkivallantekoa, ja että toinen uhri on vanki ja toinen henkilökuntaan kuuluva henkilö. Hämeen poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta, mutta Hämeen poliisilaitoksen päivystävä tutkinnanjohtaja Jyrki Salmi vahvistaa MTV Uutisille, että poliisi tutkii kuvatun kaltaista puukotusta ja nyrkiniskua Riihimäen vankilassa. 

– Toistaiseksi on auki, millä nimikkeillä rikoksia tutkitaan. Poliisin käsitys tässä vaiheessa on, että rikokset olivat toisistaan erillisiä tapahtumia eivätkä liity toisiinsa muuten kuin tapahtumapaikan osalta, Salmi kommentoi MTV:lle.