Yksi henkilö menehtyi henkilöauton rajussa ulosajossa Sotkamossa

Onnettomuusautossa oli kolme henkilöä, joista kuljettaja menehtyi ja molemmat matkustajat loukkaantuivat.

Parkuantiellä Sotkamossa tapahtui torstaina 19. kesäkuuta illantaitteessa puoli kuuden aikoihin vakava yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 17.30.

Poliisin pohjoisesta johtokeskuksesta kerrotaan, että kyseessä oli henkilöauton ulosajo, jossa henkilöauto ajautui ohitustilanteessa kulkusuunnassaan vasemmalle tien pientareelle, jonka jälkeen heittelehti tien oikealle puolelle pois ajoradalta törmäten puuhun katto edellä.

– Onnettomuusautossa oli kolme henkilöä, joista kuljettaja menehtyi ja molemmat matkustajat loukkaantuivat, poliisi kommentoi.


Lue myös:  Kuivaniemestä alkanut takaa-ajo päättyi piikkimattoon Kemissä - Poliisi taltutti kuljettajan tarpeellisia voimakeinoja käyttäen

Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena, vammantuottamuksina ja kuolemansyyn selvittämisenä.

Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren tieliikenneonnettomuuden vasteella, sille sai hälytyksen neljä pelastusyksikköä Kainuun pelastuslaitokselta.

Tuoreimmat