Henkilöauto ajautui ulos tieltä Parkanontiellä Pomarkussa Noormarkun kiertoliittymän ja Hiilimäen välisellä tieosuudella tiistaina 16. syyskuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 07.16.
Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Tero Järvelä kertoo, että ulosajo oli tapahtunut jo yöllä, ja auto oli katollaan ojassa. Palomestari jätti jatkotiedotusvastuun asiassa poliisille.
Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin paikkatutkinnan perusteella selvinneen, että henkilöauto oli suistunut tieltä suoralla tieosuudella ja törmännyt esteeseen, ja törmäyksen seurauksena auto oli kääntynyt katolleen.
Autossa yksin ollut kuljettaja menehtyi onnettomuudessa.
Tieliikennekeskuksen mukaan tilanteesta aiheutui liikennehaittaa, pelastus- ja raivaustyöt saatiin päätökseen hieman ennen aamuyhdeksää.
Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle alkuun pienen tieliikenneonnettomuuden vasteella, tehtävän vaste muutettiin myöhemmin keskisuureksi tieliikenneonnettomuudeksi, sille sai hälytyksen enimmillään neljä pelastusyksikköä Satakunnan pelastuslaitokselta.




