Tilannemedia uutisoi keskiviikkona 7. toukokuuta Oulun poliisilaitoksen tutkivan Oulun Kaukovainiolla tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Oulun poliisilaitokselta kerrottiin keskiviikkona, että rikos tapahtui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
Rikoskomisario Tero Luukkonen kertoi tuolloin poliisin saaneen tehtävän Kaukovainiolle kello neljän jälkeen aamulla.
– Noin 40-vuotias mies makasi ulkona ja hänessä oli ulkoisia väkivallan merkkejä. Mies vietiin sairaalaan, jossa hän myöhemmin menehtyi. Poliisi otti tapahtumapaikan läheisyydestä kiinni useita henkilöitä, joiden osuutta asiaan selvitetään, Luukkonen kommentoi.
Tapausta tutkitaan tällä hetkellä Oulun poliisissa tappona.
– Tutkinta on vielä alkuvaiheessa, eikä poliisi tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää, Luukkonen sanoo.
Perjantaina 9. toukokuuta Oulun poliisilaitokselta kerrotaan poliisin ottaneen tutkinnan alkuvaiheessa kiinni useita henkilöitä.
– Osalliset ovat tunteneet toisensa jollakin tapaa jo entuudestaan. Poliisi jatkaa tapahtumien kulun ja tekoon johtaneiden seikkojen selvittämistä, Luukkonen kommentoi tuoreeltaan.
Oulun käräjäoikeus vangitsi perjantaina 25-vuotiaan miehen todennäköisin syin taposta epäiltynä. Vangittua lukuun ottamatta muut kiinniotetut on vapautettu.
Lue myös: TiMen tiedot: 35-vuotiaan miehen epäillään tappaneen äitinsä
Tilannemedia uutisoi perjantaina 9. toukokuuta keskipäivän taitteessa Sisä-Suomen poliisin tutkivan Virroilla tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että asiassa on rikosnimikkeenä tappo.
– Henkirikos tapahtui yksityisasunnossa eikä siitä aiheutunut vaaraa sivullisille. Uhri ja epäilty tunsivat toisensa, poliisi kommentoi.
Käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan rikoksesta epäilty on 35-vuotias virtolaismies ja Tilannemedian tietojen mukaan uhri hänen äitinsä. Sisä-Suomen poliisi ei ole vahvistanut TiMen tietoja uhrista.
Poliisi esitti epäiltyä vangittavaksi perjantaina. Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi miehen todennäköisin syin taposta epäiltynä. Istunto pidettiin iltapäiväyhden aikaan.
Poliisi sanoo ettei se tiedota asiasta enempää.
Lue myös: Poliisi tutkii Lapualla tapahtunutta epäiltyä henkirikosta nyt murhana – Uhrina iäkäs mies
Tilannemedia uutisoi keskiviikkona 7. toukokuuta Pohjanmaan poliisin tutkivan Lapualla tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrottiin tuolloin poliisin saaneen keskiviikon vastaisena yönä ilmoituksen elottomasta henkilöstä yksityisasunnossa Lapuan keskustassa.
– Asunnosta löytyi menehtynyt henkilö. Alustavien tutkimusten perusteella on syytä epäillä, että henkilö on joutunut väkivallan uhriksi. Poliisi on tehnyt teknistä rikostutkintaa tapahtumapaikalla, kommentoi tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Nappari tuolloin.
Poliisi käynnisti asiassa esitutkinnan rikosnimikkeellä tappo. Poliisi otti kiinni useita rikoksesta epäiltyjä henkilöitä.
– Uhri ja kiinniotetut tunsivat toisensa, tutkinnanjohtaja jatkoi.
Tilannemedian varmojen tietojen mukaan rikos tapahtui Ammattikoulunkadulla ja uhrina on eläkeikäinen, 50-luvun alkupuolella syntynyt suomalainen mies. Poliisi ei ole vahvistanut TiMen tietoja.
Perjantaina 9. toukokuuta Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että tapauksen rikosnimike on tarkentunut taposta murhaksi.
– Poliisi on edistynyt esitutkinnassa, joka koskee keskiviikkona Lapualla yksityisasunnossa tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Poliisi on nyt saanut muodostettua hyvän kuvan tapahtumien kulusta, kommentoi tutkinnanjohtaja tuoreeltaan.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on perjantaina vanginnut 38-vuotiaan ”miehen” todennäköisin syin epäiltynä murhasta. Tilannemedian toimituksen tietojen mukaan epäilty on ainakin vielä jokin aika sitten ollut nainen, mutta muuttanut etunimen perusteella sukupuolensa mieheksi. Häneltä myös löytyy naisen nimellä (entinen nimi) oleva sosiaalisen median tili.
– Tutkinta jatkuu edelleen, ja poliisi selvittää muun muassa teon motiivia. Esitutkinnallisista syistä poliisi ei kommentoi tapauksen yksityiskohtia tässä vaiheessa enempää, tutkinnanjohtaja sanoo.