Espoossa on tapahtunut epäilty henkirikos. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin epäilevän noin 60-vuotiasta miestä Espoon Soukanniemessä keskiviikkona 7. toukokuuta tapahtuneesta henkirikoksesta.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tero Tonteri kertoo poliisin aloittaneen myöhään keskiviikkoiltana tapahtuneen väkivallanteon esitutkinnan rikosnimikkeellä murha.
− Myös uhri on aikuinen mies. Ensitietojen perusteella rikoksesta epäilty ja uhri tunsivat toisensa. Tällä hetkellä mikään ei viittaa siihen, että tapahtuneeseen liittyisi muita henkilöitä tai että sivulliset olisivat olleet vaarassa, Tonteri kommentoi.
Rikoksesta epäilty mies ja myös epäilty tekoväline ovat viranomaisten hallussa.
Tapauksen esitutkinta on vasta alkamassa, ja esimerkiksi kuulusteluja ei ole vielä tehty. Poliisi ei tästä syystä tiedota tapahtuneesta tällä hetkellä yksityiskohtaisemmin.
Lue myös: Nestekaasukaapista varastettiin 16 täynnä olevaa nestekaasupulloa Espoon Lintuvaarassa
Nestekaasukaapista varastettiin 16 täynnä olevaa nestekaasupulloa Espoon Lintuvaarassa. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin partion saaneen tiistain vastaisena yönä 29. huhtikuuta tehtävän Lintuvaaraan.
Rikosylikonstaapeli Jonna Arifullen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo myymälän työntekijän ilmoittaneen, että ulkopuolella sijaitsevaan nestekaasukaappiin on murtauduttu.
– Kaapista anastettiin 16 täynnä olevaa nestekaasupulloa rikkomalla kaapin lukko, Arifullen kommentoi.
Poliisi epäilee kahden tekijän olleen liikkeellä pakettiautolla. Anastetun omaisuuden arvoksi arvioidaan noin 2 000 euroa ja poliisi tutkii tapausta varkautena.
Poliisilaitoksen toiminta-alueella on havaittu muitakin vastaavan kaltaisia tapauksia.
Mahdolliset havainnot tapahtuneesta voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai puhelinnumeroon 0295 438 488 (vastaaja).