Pohjanmaan poliisilla on ollut kadonneen henkilön etsintätehtävä torstaina 8. toukokuuta. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrottiin poliisin etsivän noin 70-vuotiasta naista, joka oli kadonnut torstaina Kauhajoella.
Poliisin mukaan nainen oli nähty viimeksi aamulla pyöräilemässä Koskenkylän alueella, josta hän on liikkunut maantien vartta pitkin Nummijärven suuntaan.
Hieman ennen iltapäiväviittä Pohjanmaan poliisilaitos tiedottaa naisen löytyneen.
– Poliisi on saanut vahvistuksen, että Kauhajoella kadonnut noin 70-vuotias nainen on löytynyt elossa. Nainen löytyi Satakunnan puolelta. Paikallinen henkilö oli nähnyt ilmoituksen Facebookissa ja tunnistanut kadonneen henkilön, poliisi kommentoi.
Kadonnut nainen voi poliisin mukaan hyvin, eikä tapaukseen epäillä liittyvän rikosta.
Poliisi kiittää tiedotteessaan lämpimästi valppaita kansalaisia ja saamiaan vihjeitä, joiden ansiosta etsintä päättyi onnellisesti.
Lue myös: TiMen tiedot: Lapualla tapahtuneen epäillyn henkirikoksen uhri on eläkeikäinen mies – epäilty rikos tapahtui Ammattikoulunkadulla
Pohjanmaan poliisilaitos tiedottaa tutkivansa Lapualla tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen keskiviikon vastaisena yönä 7. toukokuuta ilmoituksen elottomasta henkilöstä yksityisasunnossa Lapuan keskustassa.
– Asunnosta löytyi menehtynyt henkilö. Alustavien tutkimusten perusteella on syytä epäillä, että henkilö on joutunut väkivallan uhriksi. Poliisi on tehnyt teknistä rikostutkintaa tapahtumapaikalla, kommentoi tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Nappari.
Tapauksen esitutkinta on käynnistetty rikosnimikkeellä tappo. Poliisi on ottanut kiinni useita rikoksesta epäiltyjä henkilöitä.
– Uhri ja kiinniotetut tunsivat toisensa, tutkinnanjohtaja jatkaa.
Poliisi sanoo tiedottavansa asiasta lisää aikaisintaan perjantaina iltapäivällä.
Tilannemedian varmojen tietojen mukaan rikos tapahtui Ammattikoulunkadulla ja uhrina on eläkeikäinen, 50-luvulla syntynyt suomalainen mies. Poliisi ei ole vahvistanut TiMen tietoja.